tiistai 29. joulukuuta 2015

Kiitosjuttuja ja tulevan vuoden toivotus!

Hei, tässä Pilvi Tuulikki Teestä!

Nyt voinen todeta, että Tuulikki Teen vuosi on ollut mitä mainioin! Keikkoja oli mukavasti, treenattua ehdimme kivasti ja uusia biisejä saatiin katsottua esityskuntoon. Tämä musiikki tuntuu tulevan puoliksi hallitsemattomasti ja mystisten aihioiden läpi, joten nauttikaamme näistä haikean onnellisista luomuksista niin kauan kuin niitä syntyy!

Vuoden viimeinen keikka oli Rytmikorjaamolla Seinäjoella ja sielläpä vasta olikin mukavaa! Tässä parit kuvat illan tunnelmista... Kiitos kuvista kuuluu Pekolle ja Jaakolle. :)

Haaveilija

Tuulikki Tee tosissaan

Olohuonelava

Lamppu syttyy...

...ja laulujen alut alkavat tulvia mielen syövereistä.
 
Uudelle vuodelle Tuulikki Tee pyrkii toteuttamaan fyysisen äänitteen. Siihen tarvitaan vielä aikaa ja mietintää. Pilvin tavoitteena on myös tehdä suuresta määrästä keskeneräisiä biisejä valmiita, sekä antaa loppumattoman laulujen virran antaa virrata vaan niin paljon kuin pystyy! Tuntuu että luomisvimma ei vain laannu.

Oikein ihanaa Uutta Vuotta kaikille ja edelleen lämmin kiitos niille jotka ovat olleet kuuntelemassa, taustatukemassa tai muuten vain olemalla jollain tavalla osana tätä pientä suurta Tuulikki Teen tarinaa. Nyt jäämme jännityksellä seuraamaan tätä tarinaa ja sen muototutumista kohti juuri oikeaa olemustaan. Erityiskiitosta vieläkin Petterille, joka Tuulikki Teessä kontrabassoa soittaa.

Ensi vuoden keikkatietoja luvassa lisää ensi vuden puolella. :)

Mutta nyt, hyvää yötä ja palaamme jällee ensi vuonna!!

torstai 19. marraskuuta 2015

Kotiinpaluu

Niin vaan Pilvi on palannut Irlannista! Jipii.
Taivaalla matkaajan ihmetteli


Tuulikki Teen soolokeikka luvassa nyt perjantaina 20.11.2015 Turussa Waterloo -mestassa. Luvassa parin kuukauden tauon jälkeistä Tuulikki Teen hengen herättelyä.

Pääsemme myös treenaamaan kaksikkona alkuviikosta. Luvassa loppuvuodelle yksi kotikeikka ja sitten tuo jännityksellä odotettava Rytmikorjaamon keikka.

Päivittelen myöhemmin keikkakalenteriin kevään kommelluksista lisätietoa, sillä kyllä vain, keikkoja on kuin onkin tuloillaan ensi vuodelle! :)

Terveisin Pilvi

torstai 24. syyskuuta 2015

Terveisiä Irlannista!

Pilvihän se lähti Dubliniin n. viikko sitten ja viipyy siellä luonto- ja ympäristöneuvonnan harjoittelunsa parissa marraskuun alkuun asti. Tästä syystä Tuulikki Teen treenilut ovat jäissä ja keikkailutaukoa pidetään jonkin aikaa. Vaikka pääasia täällä Irlannissa on suorittaa melko kiireistä harjoittelua, niin omana tavoitteena on mennä soittamaan johonkin kuppilaan muutamat biisit jos mahdollista. Katsotaan kuinka käy...

Ensimmäinen viikko täällä meni vain ihmetellessä kaikkea uutta ja totutellessa uuteen elämänrytmiin. Kaikki ihmiset eivät olleetkaan punatukkaisia, rankkasadetta ei ollutkaan joka päivä, mutta liikenne sentään kulki eri puollla kuin Suomessa. Kun viikonloppu koitti, oli Dublinissa kulttuuriyö tyyppinen tapahtuma, jonka ansiosta monissa paikoissa oli avoimet ovet. Käytiin muutamien suomalaistyttöjen kanssa pyörähtämässä Windmill Lane recording studiolla ja oli kyllä mukavaa päästä irti vähän harjoitteluarjesta ja fiilistellä jotain muutakin. 

Isojen jalanjäljissä - Windmill lane recording studios
 Koska kiire on valtaisa, ei ole itselleni jäänyt arkisin aikaa oikein mihinkään muuhun kuin koomailemiseen, stressaamiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Harjoittelupäivät matkoineen vetää niin suuren lohkon päivästä, että eihän tässä melkein ehdi edes kissa sanoa! Siitä huolimatta olen ehtinyt miettiä muutaman kerran sitä, että mistä lähtisin etsimään itselleni lainamandoliinia, jotta mahdollinen minikeikka onnistuisi. :) Melko vaikeaahan se on lähteä etsimään tyhjästä, mutta aina voi yrittää!
Mandoliinia ei ole vielä löytynyt, mutta tämä liippasi melko läheltä?
Niin, on se kiireinen elämä aikamoista räpiköimistä! Onneksi on hienoja paikkoja joissa sielu lepää, sekä tieto siitä, että mikään ei ole pysyvää. Kun muistaa tehdä juttuja joita rakastaa, niin homma toimii. Hmm, parasta aikaa väsymys vetää kivasti lepoon, ennen siirtymistä rennompaan haluan mainita vielä yhdestä asiasta.
Ympäristöistä voi löytyä ihania juttuja.
Tuulikki Teen seuraava keikka tulee olemaan joulukuussa. Eli tämän vuoden viimeinen keikka ei ollutkaan vielä! Kannattaa olla kuulolla ja silmäillä keikkakalenteria. Päivittelen myöhemmin tarkempaa tietoa tulevasta keikasta, josta olemme molemmat aika innoissamme. :)

Tyynen iloisin terveisin
Pilvi

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kiitos kesästä sinä, minä, he ja hän!

Tuulikki Teen keikkakesä alkaa olla paketissa. Syyskuun alussa ehtii olla vielä yksi keikka Seinäjoella, ennen kuin matkaan Irlantiin harjoitteluun. Keikkojen suhteen pidetäänkin sitten taukoa loppuvuosi, ellei yllätyskeikkoja ilmaannu marras-joulukuulle. Sitten keväälle ollaan suunnittelemassa taas keikkoja, josta lisää myöhemmin. Nauhoitussessiotkin pyritään pitämään vielä tämän vuoden puolella tai alkuvuodesta.

Kuva: Anssi Kosonen <3
Haluan kiittää kaikkia keikoilla käyneitä, heitä jotka halusivat meidät soittamaan ja keikkapaikkoja ihmisineen! Niin ja yleisesti niitä jotka ovat uskoneet meidän meininkeihin. Tämä kesä on ollut erittäin merkittävä Tuulikki Teen kehittymiselle kohti varmempaa esiintymistä. Keikkojen jälkeiset runsaat positiiviset palautteet ovat saaneet ainakin minut ihan sykkyrälle ilosta ja hämmennyksestä. Kiitos siitä. Tästä on mukava jatkaa kohti syksyä, Irlannin kuvioita ja nauhoitussessioita.

Ja nyt vielä nauttikaamme loppukesän lämmöstä, eikös vain tunnukin vähän inkkarikesältä tämä hiipivä syksyn alku? :)

Mukavin terveisin
Pilvi

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Keikkavieraskirja

Tuulikki Tee on tunnettu pienistä salakeikoistaan, haikean onnellisista esiintymisistään, sekä KEIKKAVIERASKIRJASTA!  Lue tämä niin tiedät lisää kyseisestä asiasta.

Tuulikki Teen keikkavieraskirjan ensimmäinen kirjoitus on tehty 23.1.2015 Seinäjoella! Vihkoseen saa laittaa keikan aikana tulevia ajatuksia, pelkän nimen tai sitten vaikka vain piirrellä. Pelkkä vihkosen selailu ja lukeminenkin on sallittua. Keikkavieraskirja on kuuntelijalle mukava lisä, jos haluaa jättää jotain terveisiä Tuulikki Teelle, eikä uskalla sanoa silmästä silmään. Meille keikkavieraskirja on pahojen päivien pelastus, mukava muisto keikoista ja ihana vihko selailtavaksi sitten koteihin palattua. Ihme ja kumma, ihmiset on löytäneet tähän mennessä positiivisia asioita keikkavieraskirjaan kirjoitettavaksi! Tuulikki Teelle keikkavieraskirja on kaikki kaikessa: keikkavieraskirjakulttuuri tulee säilymään osana keikkoja niin kauan kuin Tuulikki Tee keikkailee.

Tule joskus keikalle, niin pääset näkemään keikkavieraskirjan ja halutessasi raapustamaan sinne terveisesi. :)

lauantai 23. toukokuuta 2015

Kuuntele Tuulikki Teetä lisää!

Moi, hei me nauhoteltii pari viikkoa sitten yksi biisi lisää ja tässäpä tämä olisi kuunneltavana! Kannattaa nauttia silmät kiinni pötkötellen.

https://soundcloud.com/fressi-records/tuulikki-tee-mystinen-uni


Terkuin Pilvi

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kahden keikan onnellinen päivä

Tuulikki Tee kävi eilen soittamassa keikan Hervannassa Tampereella. Hurautimme keikan jälkeen Jyväskylään yläkaupungin yön huminoihin vetämään salakeikan!

Tässä tunnelmia ihanasta päivästämme!

Kuva: Petteri Lehtola <3


Kuva: Milja Mäkelä <3

Kuva: Petteri Lehtola <3
Onnellisin terveisin
Pilvi & Petteri

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kuuntele Tuulikki Teetä!

Oi! Fressi Records julkaisi Tuulikki Teen Kuinka hukkasin aikani -kappaleen. Ja lisää tulossa jonain päivänä. Käykäähän ihmettelemässä: 

https://soundcloud.com/fressi-records/tuulikki-tee-kuinka-hukkasin-aikani

Kuva: Jenni Munne <3

Tyynen iloisin terveisin
Pilvi

Mikä ihmeen Tuulikki Tee? Tässä kertomus.





Tuulikki Tee hedelmän äärellä. Kuva: Jenni Munne <3

Ihanat Tuulikki Tee -blogin ensimmäiset lukijat, minulla on teille kerrottavaa. Saatatte ihmetellä, että mikä tämä blogi oikein on, miksi se on ja kuka sitä oikein kirjoittaa. Kerronkin teille nyt näpsäkästi tarinoiden, että mistä on kyse.

Tuulikki Tee syntyi, kun päätin alkaa soittaa julkisesti laulujani. Projekti alkoi muutama vuosi sitten, kun sain ajatuksen hankkia mandoliinin. Olin soitellut aikaisemmin jo ties mitä, mutta perus kitarat ja pianot eivät tuntuneet niin kivoilta enää. Halusin ottaa haltuun itselle aivan uuden soittimen ja jatkaa musiikillista elämänmatkaa sen avustuksella. Olen tehnyt musiikkia jo hyvin pitkään, lapsuudesta saakka. En ole voinut päättää musiikin tekemisestä, sillä melodioita ja tilutuksia tulee tahtomatta mieleen. Kun hankin mandoliinin, tuntui että kaikkia musiikillisia tuotoksia yhdisti matkan teko ja sellainen haikeus siitä, että perille ei pääse koskaan: matka jatkuu tulevaisuuteen ja sen yli. Huomasin mandoliinia soitellessa, että tietyt teemat ja ajatukset pyörivät usein mielessä.

Halusin edetä jotenkin ja tästä syystä lupasin vuoden 2013 vaihtuessa itselleni, että menen Faces etnofestarien katusoittokisaan 2014 avoimin mielin ja soitan ensimmäistä kertaa julkisesti muutamia laulujani. Oli haasteita: Minun piti keksiä jokin nimi ja se päätyi olemaan Tuulikki Tee. Olin myös peloissani siitä, että miten uskallan soittaa tai miten muistan omat lauluni ulkoa. Kaiken lisäksi kaikki joita olin kysellyt soittokavereiksi joutuivat perumaan osallisuutensa. Siitä sain onneksi oudon kipinän, että "perskeles, mähän menen ja soitan."

Saavuin festareille ja näin paljon tuttuja aikaisempien vuosien etnoiluista. Soittelin alueella vain muutaman kerran, mutta hyvällä menestyksellä: tutut ja ei tutut tulivat katsomaan, äänestivät ja niin vain pääsin finaaliin soittamaan. Nössöilin aika paljon ja finaalimittelössä sanoin ensin soittavani vain yhden laulun, mutta innostuinkin vetämään vielä toisen. Tulin kisassa toiseksi! Pari tuttua tuli kertomaan itkeneensä kun oli niin ihanaa. Kisassa myös soittaneet ja voittaneet Keke & Rosa antoivat kannustavaa ja lämmintä palautetta. Keke kutsui minut Kokkolaan keikallekin ja otin kutsun iloisin mielin vastaan.

Nyt takana on muutamia keikkoja ja kokoajan tulee lisää mahdollisuuksia mukavan leppoisaan tahtiin. Sain myös innostettua soittokaveriksi Petterin, joka vetää tällähetkellä kontrabassoasiat Tuulikki Teessä. Hän myös kannustaa ja auttaa. Jossain kohti alamme äänittelemään omakustannetta, josta kerron lisää myöhemmin!

Tulkaa lueskelemaan myöhemmin lisää juttuja. Kerron täällä tarkempaa tarinaa myöhemmin. Tulossa mm. menneitä ja tulevia keikkapäivämääriä, sekä paljon muita kertomuksia ja kuvia liittyen tähän kaikkeen.


Terveisin
Pilvi